Kannabisinterventio nuorille kannabiksen käyttäjille 2018–2020

Kannabisinterventio nuorille kannabiksenkäyttäjille -hanke oli Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ja YAD Youth Against Drugs ry:n valtakunnallinen yhteishanke, jota toteutettiin vuosina 2018–2020. Rahoittajana oli Euroopan sosiaalirahasto. Hankkeen tavoitteena oli havahduttaa kannabiksen käyttäjät tunnistamaan käytön riskejä ja tarjota välineitä omaehtoiseen käytön vähentämiseen ja lopettamiseen osoitteessa kannabis.eu

Ammattilaisille kehitettiin työkaluja sekä KASVI-interventiomalli, jonka avulla he voivat auttaa kannabiksen käyttäjiä kannabikseen liittyvien haittojen vähentämisessä sekä lopettamisen tukemisessa.


Materiaalit

Meillä saa puhua kannabiksesta – tukea ja työvälineitä kannabiksen käytön puheeksi ottoon

Kannabisinterventiokoulutus-luento

Täältä pääset kuuntelemaan Meillä saa puhua kannabiksesta -koulutuksen luennon.

Hankkeen koulutuksissa esitetty koulutusmateriaali

Powerpoint-esitystä voi käyttää koulutuksen kertaamiseen ja/tai kannabisaiheisen oppitunnin pitämiseen. Esityksessä […]

KASVI-kannabisinterventio-opas

Oppaassa esitellään KASVI-interventio, jonka olemme kehittäneet ammattilaisten työn tueksi, sekä […]

Pelikortit (Toiminnalliset kortit)

Pelikortteja/toiminnallisia kortteja voi käyttää puheeksi ottamisen ja keskustelun tukena. Kortit […]

Faktapaperi kannabiksesta

  Kannabisaiheinen faktapaperi antaa perustiedot kannabiksesta, sen vaikuttavista aineista ja […]

CAST-seulontatesti

CAST-seulontatestin pistetuloksen tulkinta HUOM! CAST on validoitu useissa Euroopan maissa, mutta […]

Muutossuunnitelma-lomake

Muutossuunnitelma-lomake on apuväline tilanteeseen, jossa tavoitteena on muutos kannabiksen käyttöön. […]

Kannabiksen haittojen vähentäminen-huoneentaulu

  Tulosta mustavalkoinen haittojen vähentämisen huoneentaulu tästä   Taustalla on […]

Material på svenska

På den här sidan finns våra svenskspråkiga material. De är […]

Materiaalipankki

Ajankohtaista

Arviointitutkimusraportti on valmis

Arviointitutkimuksen tarkoituksena oli selvittää KASVI-intervention ja työkalujen käyttöä terveys- ja […]

Ota selvää kannabiksesta -keskustelutuokiot

    Kannabisinterventio nuorille kannabiksen käyttäjille -hanke toteuttaa keväällä kuusi […]

Vähentämiselläkin on väliä?!

Kun puhutaan kannabiksesta, on puhe monesti värittynyt sen mukaan minkä […]

Uutisarkisto

Yhteystiedot

Kim Kannussaari

Asiantuntija